Merkki museo: Radikaalit! Oikeus ääneen -näyttely esittelee neljän suomalaisen naisen elämäntarinan

Näyttely antoi vahvan signaalin siitä, että näiden ja muidenkin edelläkävijänaisten työtä ei saa unohtaa vaan tarkasti vaalia. Toki myös heidän jälkeensä on paljon vaikuttajanaisia, joille soisi arvostusta nyt ja tulevaisuudessa. Siksi näyttelystä sai vahvistusta mm. sille miten tärkeä Suomen Akateemisten Naisten Liiton (paikallisyhdistyksineen) ja sen kansainvälisten sisarjärjestöjen tehtävä on olla edistämässä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä ihmisoikeuksia ja rauhaa niin paikallisesti kuin kansainvälisesti.  Museoon on maksuton pääsy ja voin kaikille suositella sitä.

Lisäksi Merkin pysyvä näyttely esittelee median ja kirjapainon historiaa. Ja jos aikaa on niin kannattaa siihenkin tutustua samalla. Kaikissa museon näyttelypisteissä on myös mahdollista pohtia esiteltyjä aiheita (esim. salaliittoja tai salaliittoteorioita) sekä osallistua (mm. äänestämällä) ja ottaa kantaa niihin mielipiteillään. Erityisen mieleenpainuvaa oli myös disinformaation esittely. Sitä kun on aina ollut, mutta nykyaikana yhä enemmän ja kiihtyvämmällä vauhdilla.

Kiasma: 27.3. – 6.9.2026 Entiset ainoat, Saamelaisen taiteen aika -näyttely

Kuva: Saamelainen tulevaisuus, juliste 1980, Arvid Sveen (norjal.)

Kiasman ja Saamelaismuseo Siidan Entiset ainoat -yhteisnäyttely kokoaa saamelaista ja saamelaisia käsittelevää nykytaidetta Saamenmaalta Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Olimme aiemmin VAN ry:n hallituksessa päättäneet suositella jäsenistöä tutustumaan Opitaan toisiltamme -teemalla saamelaisuuteen, johon hyvät mahdollisuudet tarjoavat sekä tämä näyttely että pari taide-esitystä jotka vielä tulossa:

• 13.5. klo 18–19.15 (liput 26e/16e) saamelaisten nykytanssiesitys, Elle Sofe Company: Vástádus eana / The Answer is Land sekä
• 28.8. klo 18-19 (liput 23e/13e) saamelaisten musiikkikonsertti, Anámáret: Bálvvosbáiki (kumpikin Kiasmassa).

Itselleni avautui näyttelyssä mitä Entiset ainoat -näyttelyn nimi tarkoittaa. Siis sitä, että saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa tunnustettu alkuperäiskansa, joka edelleen asuu nykyisten neljän valtion, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän alueilla. Heillä on oma kieli, näyttelyn mukaan jopa kymmenkunta eri kieltä riippuen mistä alueesta puhutaan.

Näyttelyn taideteokset olivat pääosin 2000-luvulta, mutta niistäkin aisti kuinka haavoittuvainen saamelaiskulttuuri nykypäivänä ja tulevaisuudessa on, vaikkakin heillä mm. Suomen perustuslain mukaan on oikeus ylläpitää ja kehittää kieltään sekä kulttuuriaan ja perinteisiä elinkeinojaan.  

Yhteenvetona voin sanoa, että olipa täyteläinen päivä kummassakin museossa. Isoja ja tärkeitä asioita täynnään kumpikin. Paljon on vielä opittavaa ja otettavaa ns. haltuun tässä monimutkaisessa ja monimuotoisessa maailmassa.   

Aurinkoisin kevätterveisin, 

Merja Leppänen, VANin hallituksen sihteeri

Ps. Ja vielä kaiken huipuksi. Olipa mukava poiketa päiväkahvilla Pohjoisesplanadilla uutukaisessa Café Noirissa. Kahvi oli edullista ja croissant todella hyvää sekä ennen kaikkea ilahdutti nuoren työntekijän erittäin ystävällinen asiakaspalvelu.   

Ateneumin jälkeen siirryimme lounaalle lähelle Sinebrychoffin taidemuseota, jossa sitten seuraavaksi kiersimme tutustumassa vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen. Tällä kertaa näytillä oli italialaisen taiteilijan Jacopo Bassanon (Venetsian renessanssimestari 1500-luvulta) tuotantoa. Hän on taiturimainen värin ja valon mestari.

Kolmas ja viimeinen kulttuurikohde oli tunnelmallisessa elokuvateatteri Orionissa esitettävä ohjaaja Iiris Härmän henkilödokumentti Kurkien äiti. Se kuvaa suomalaisen Ellen Vuosalon elämää 1930-luvulta aina tähän päivään asti. Ellen syntyi yli 90-vuotta sitten Kanadassa suomalaisille siirtolaisvanhemmille, palasi Suomeen lapsena vanhempien mukana ja lähti Amerikkaan opiskelemaan eläintiedettä. Tapasi iranilaisen tulevan aviomiehensä ja muutti Iraniin. He saivat kolme lasta, joista yksi kuoli lapsena tapaturmaisesti. Ellen erosi myöhemmin miehensä väkivaltaisuuden takia. Jäi kuitenkin asumaan Iraniin vuosikymmeniksi. Erityisesti hänen toimintansa luonnonsuojelijana ja ornitologina varsinkin uhanalaisten lumikurkien parissa aina nykypäivään asti tuotiin dokumentissa hyvin esille.

https://kulttuuritoimitus.fi/artikkelit/artikkelit-elokuva/kurkien-aiti-kumma-tarina-joka-elokuvaohjaaja-iiris-harman-piti-kertoa

Entä sitten vanha eukko -idea, joka ehkä kuvaa kirjoittajankin omaa elämää lähes 70-vuotta vanhana vaikuttajana? Oma ja kesällä edesmenneen yli 90-vuotiaan äitini, Karjalan evakon elämä ovat osin limittyneet toisiinsa, olenhan leskiäitini tytär ja etenkin viimeiset reilut 20-vuotta olin myös hänen ensisijainen rinnalla kulkijansa.

”Me läheiset, me olemme osa toistemme kohtaloa. Sitä on läheisyys: ettei voi sanoutua irti toisen kohtalosta. Mikä vastuu! Ja vaikka sanoutuisi irti, haavoittaa ja haavoittuu. Eikä se sittenkään onnistu.”  (Eeva Kilpi: Sininen muistikirja, WSOY 2019)   

Merja Leppänen, VAN ry:n hallituksen jäsen ja sihteeri ja SANL:n keskushallituksen jäsen