Monikulttuurinen vantaa -VAN ry:n hanke vuonna 2023 – Turkki-ilta 20.9.2023 Järjestöringin tiloissa Leinikkitiellä


Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet

Monikulttuurinen Vantaa – kansainväliset illat -sarjassa haluamme edesauttaa ulkomailta Suomeen muuttaneita vantaalaisia kotoutumaan ja verkostoitumaan. Olemme uteliaita oppimaan muista kulttuureista ja halukkaita kertomaan myös omasta toiminnastamme sekä toimimaan paikallisesti ihmisoikeuksia ja rauhaa edistävästi tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta tukien. VAN ry:n verkostot ulottuvat lähialueiden lisäksi myös Pohjoismaihin, Eurooppaan ja muualle maailmaan.

Vantaa on Suomen kansainvälisin kaupunki. Monikulttuurisuus on Vantaan rikkaus ja pääoma. Haluamme hankkeellamme sukeltaa kulttuurien ytimeen ja lisätä omaa tietoisuuttamme Vantaan kansainvälisistä asukkaista, heidän kotimaistaan, kielestään ja kulttuuristaan. Tahdomme ikään kuin käydä heillä aidosti kylässä.

Ideamme on järjestää teeman mukaisesti maakohtaisia illanviettoja Vantaan asukastiloissa. Illan aikana me ja kansainväliset asukkaamme aterioimme yhdessä, verkostoidumme, saamme tietoa toistemme kulttuureista, historiasta ja elintavoista. Tutustuttuamme toisiimme voimme mahdollisesti auttaa akateemisia maahanmuuttajanaisia mahdollisesti työllistymään omien kontaktiemme kautta.

Vantaan Akateemiset Naiset ry:n innovaatiotiimi Sari Aulu, Helena Immonen ja Merja Leppänen suunnittelevat ja toteuttavat yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa vuoden 2023 aikana viisi (ruoka)kulttuuri-iltaa, joista kaksi keväällä ja kolme syyskaudella. Syyskauden alussa tiimin vahvistuksena toimi myös yhdistyksemme hallituksen varapuheenjohtaja Aino Raunio.

Toteutus

Vuoden 2023 kolmas kv-ilta viiden sarjasta on nyt pidetty:

Monikulttuurinen Vantaa -kansainvälisten iltojen sarja – teemamaana Turkki

Aika: keskiviikko 20.9.2023 klo 17.00–20.00

Paikka: Kansalaistoiminnan keskus Leinikki, Leinikkitie 22 A, 01350 Vantaa

Ohjelma:

17.00–17.15 Tapahtuman avaus

17.15–18.15 Ruoanlaitto

18.15–18.45 Esitys

18.45–19.30 Ruokailu ja vapaa sana

19.30–19.40 Efe tanssiesitys

19.40–20.00 Turkkilainen kahvi ja nautinto (marmeladi)

Turkki-illan suunnittelu- ja valmisteluosuudessa Sarin ja Ainon yhteistyökumppaneina oli kolme turkkilaista naista, Nuran, Nes ja Müne Suomen Kulttuurienvälisestä Yhteisöstä ((SKY, www.skyry.fi). He laativat illan ohjelman, tekivät kutsun, jota Sari ja Aino täydensivät omalta osaltaan ja hankkivat raaka-aineet ruoanvalmistukseen.

Turkkilaisella teemakohteella toteutettuun iltaamme osallistui noin 40 henkilöä. Turkkilaisten ystäviemme suunnittelemasta ja usean kokin johdolla yhteisesti valmistellusta herkkupöydästä saimme nauttia maittavasta ruoasta. Ilmapiiri oli kotoisan lämmin ja saimme kokea monipuolisia elämyksiä sekä ruoan valmistuksessa että pöydän ääressä.

Tilaisuuden avasi VAN ry:n kv.yhteyshenkilö Sari Aulu. Hän kertoi samalla yhdistyksen toiminnasta. Sitten siirryimme kaikki ruoanlaittoon keittiöpäällikkönä toimineen Nuran Dönmezin johdolla. Osa ruuista oli hankittu jo valmiina ja osan valmistimme yhdessä turkkilaisten yhteistyökumppaniemme opastuksella. Ennen yhteistä ruokailua saimme Münevver Ayyildizin monipuolisen ja mielenkiintoisen esityksen Turkin eri kolkista, kulttuurista, historiallisista paikoista ja rakennuksista. Esityksestä jäi erityisesti mieleen tieto, että venäläisen kirjailijan Grigori Petrovin kirjoittama kirja Valkoliljojen maa Suomi on yksi luetuimpia käännöskirjoja Turkissa, koska sitä on luetettu kouluissa. Kirjan sankari on J.V.Snellman.  

Ruokailussa osallistujat oli sijoitettu pöytiin siten, että pääsimme tutustumaan toisiimme tehokkaasti. Keskustelu kävi vilkkaana ja saimme uusia tuttavuuksia. Lisäksi opimme paljon Turkin runsaasta ruokakulttuurista.  Ruokailun yhteydessä vapaa sanaosuudessa juuri eläkkeelle jäänyt Vantaan kaupunginjohtaja ja tuore erikoiskunniajäsenemme OTK ja KTM Ritva Viljanen piti kiitospuheen ja kertoi taustoja ruokakulttuuritilaisuuksien mahdollistajasta Vantaan kaupungista. Tilaisuuden loppupuolella saimme nauttia vielä sykähdyttävästä lasten kansallistanssiesityksestä. Ihastuttavana pisteenä i:n päälle nautimme lopuksi kupit turkkilaista kahvia nautintoineen (makea marmeladi).  Ilta päättyi riemukkaaseen turkkilaiseen musiikkiin, jonka tahdissa kaikki saivat tanssia.

   Reseptejä turkkilaisesta illasta

   Kuva: KISIR (3.resepti)

1. Börek

Ainekset

  • voitaikinaa (12 kappeletta, riippuu uunipellin koosta)
  • 3 kpl lehtitaikinaa

Kastike:

  • 4 kananmuna
  • 200 ml öljyä
  • 200 ml maitoa
  • 200 ml kivennäisvettä

Sisäinen täyte:

  • 250 g fetajuustoa
  • persilja  

Kuinka tehdä börek?

  1. Ota ensin voitaikina pakastimesta ja anna sen pehmentyä.
  2.  Ota 3 voitaikinaa vierekkäin. Laita se yhteen reunoista kädelläsi.
  3. Voitele uunipellin.
  4. Aseta avaamasi voitaikina uunipellin pohjalle.
  5. Levitä lehtitaikina reunat ulospäin.
  6.  Levitä siihen pieni kastike.
  7. Aseta toinen taikina kastikkeen päälle silppuamalla se kädelläsi.
  8. Laita juusto täyte.
  9. Taita jäljellä olevan lehtitaikinan reunat sisäänpäin.
  10. Levitä vähän kastiketta.
  11. Avaa loput 3 voitaikinaa samalla tavalla. Levitä pellin päälle.
  12. Leikkaa veitsellä.
  13.  Kaada jäljellä oleva kastike.
  14. Jos sinulla on aikaa, voit pitää sen jääkaapissa yönyli. Ei välttämättä. Ripottele mustilla siemenillä ja seesaminsiemenillä. Paista esilämmitetyssä 180 asteen uunissa kullanruskeaksi.
  15. Tarjoile lämpimästi.

2. Kevyesti ruskistetut porkkanat valkosipulijogurtissa
Turkkilainen nimi: Havuc Tarator

Ainekset:
• 5 porkkanaa (raastettua)
• 4 rkl ruokaöljyä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 kynsi murskattua valkosipulia
• 5 rkl jogurttia
• suolaa maun mukaan

Ohje:
Kuullota porkkanaraaste pannulla ruokaöljyn ja oliiviöljyn kanssa. Jos käytät vain oliiviöljyä, öljyn maku on liian voimakas. (Pätee kaikkeen ruuanlaittoon). Sekoita valkosipuli ja jugurtti keskenään, kun porkkanat ovat jäähtyneet lisää niihin valkosipulijugurtti ja suola. Koristele tillillä tai persiljalla. 

3. Kisir
Hieno bulgur,
oliiviöljy,
tomaattipyree (pippuri, tomaatti),
persilja,
suolakurkku,
salaatti,
mausteet (sumakki, mustapippuri, chilipippuri, minttu, valkosipuli, suola),
tomaatti,
sitruuna,
sipuli,
porkkana.

Bulgur liotetaan kuumassa vedessä, kunnes se peittyy.
(Lisään myös mausteet tässä vaiheessa, jotta ne kastuvat ja aromi tunkeutuu)
Sitten hienonnettuja sipuleita aletaan paistaa runsaalla oliiviöljyllä.
Kun sipulit pehmenevät, lisää tomaattipyree.
Riittävästi kypsennetty seos lisätään bulguriin ja sekoitetaan.
Viimeisessä vaiheessa vihannekset hienonnetaan ja lisätään seokseen.
Lisää sitruunamehu ja sekoita. Se on valmis hyvää ruoka haluaa😊 

Arviointia

Itse sain illassa toimia jälleen monessa roolissa mm. porkkanankuorijana ja turkkilaisen jugurtin hämmentäjänä, pöytien järjestelijänä ja koristelijana, tarjoilijana ja uuden oppijana. Kaikesta selvittiin taas hienosti. On hienoa, että Vantaan kaupunki rahoituksellaan, Järjestörinki edustavine tiloineen ja avuliaine henkilöstöineen sekä vapaaehtoiset toimijat ja ennen kaikkea kaikki osallistujat mahdollistavat tällaiset yhteen tulemiset ja yhdessä tekemiset. Koko ilta onnistui erinomaisen hyvin. Olemme löytäneet yhden toimivan tavan tutustua eri kulttuureihin ja uusiin ystäviin.  Siksipä tervetuloa mukaan seuraaviin syksyn kv-iltoihin, jotka pidetään ke 25.10. ja ke 29.11.23. Mahdollisina teemoina Intia ja monikulttuurinen joulu (tiedot voivat vielä muuttua).

Blogit toteutuneista kevään kv-illoista löydät täältä:

kaikenkokOISET kaupunkikeksinnöt, innovaatiokilpAILUSSA PALKITTU monikulttuurinen vantaa, VAN ry:N HANKE vuonna 2023 – Vantaan Akateemiset Naiset ry ja

VAN ry:n hanke vuonna 2023 Monikulttuurinen Vantaa, kv-iltojen sarjassa 1. teemana Viro – Vantaan Akateemiset Naiset ry .

Merja Leppänen, VAN:n innovaatiotiimin jäsen Monikulttuurinen Vantaa hankkeessa